Mitä sinä olet tehnyt eläinten puolesta?

Henkilökohtainen kysymys. Mikä on vaikuttavin tekosi eläinten puolesta? Oletko muuttanut jotain elämässäsi tai joutunut koskaan puolustamaan arvojasi? Kommentoi ja kerro omasi. Tässä omat tekoni viimeisen neljän vuoden ajalta. Näin Ilomme syntyi Perustin eläintenkoulutuslinjan kansanopistoon. Opetin eläintenkoulutusta pääosin nuorille ihmisille. Käytin kanoja esimerkki eläiminä. Työn kautta opin tunnistamaan kanojen kehonkielestä kun ne riemastuvat keksiessä ratkaisun esitettyyn Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Osaako koirat sikailla?

Osaako koirat sikailla? Pakko tunnustaa, mutta olen joskus hyvin kärsimätön ihminen. Kun sille päälle satun on esimerkiksi liikkuminen ihan liikaa aikaa vievää puuhaa. Ruokaa laittaessa se tarkoittaa sitä, että sinkoilen jääkaapin ja hellan väliä niin nopeasti kuin pystyn tai juoksen jotain kuumaa pataa jonnekin epäloogiselle puolelle keittiötä. Koirani eivät osaa väistää minua Kiireessä kokkaaminen on Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Koiran viemää

Mies antautuu koiran vietäväksi ja eksyy metsään ilvesten reviirille. Pelastui tilkalla kahvia ja parilla eväsleivällä. Sain viime sunnuntaiaamuna idean, teen ihmiskokeen itselläni ja lähden yksin metsään. Heittäydyin koirieni vietäväksi ja jätän kännykän kotiin. Ilmakin oli sopivan harmaa eksymistä ajatellen. Pakkasin eväitä, kahvit ja lumikengät mukaani. Koirat saisivat tänään päättää minne menisimme. Sitten lähdin, koiran viemää. Lue lisää……

Jaa ystävillesi:
Ole palkka koirallesi

Olet palkka koirallesi

Jokin aika sitten silmiini sattui tuore artikkeli koiran personallisuuden tutkimuksesta. Siinä esitetyn määritelmän mukaan ihmissosiaalisuus on yksi osa koiran persoonallisuutta. Ihmissosiaalinen koira on kiinnostunut meistä ihmisistä ja siitä miltä meistä tuntuu. Koirat ovat ihmissosiaalisia syntyjään ja kuten kaikkea muutakin peroonallisuutta, voidaan sitäkin kehittää. Käyttämällä ihmissosiaalisuutta yhtenä vahvistamisen välineenä saamme aikaiseksi koiran joka tekee asioita kouluttajalleen Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Miten saan koiran olemaan haukkumatta?

On olemassa kolme selkeää syytä sille miksi ja milloin koirat haukkuvat häiriöksi koetulla tavalla. Katso mitä tyyppiä koirasi on ja kuinka ärsyttävästä tavasta voi päästä eroon. Mikä on nopein tapa lopettaa koiran ärsyttävä haukkuminen? Haukkumisesta kieltäminen ei auta kuin hetkellisesti, sillä se ei ole koiralle ongelma. Koirat haukkuvat, koska ne ovat koiria. Jotkut rodut ja Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Miksi koirat rähisevät remmissä?

Mikä saa koirat rähisemään remmissä? Tämä tuntuu olevan koiriin liittyvistä ongelmista se yleisin, johon kuitenkaan kukaan ei pysty aukottomasti vastaamaan. Vastaavasti ymmärrämmekö itsekään tarkkaanottaen koiraamme tai kykenemmekö näkemään asian koiran näkökulmasta? Ilman tarvittavia lähtötietoja on vaikeaa olla hyvä koiranomistaja tässä koiralle merkityksellisessä ja kiusallisessa asiassa. Tässä blogissa kerron rähisemisen taustoista ja konkreettisia keinoja tilanteen parantamiseksi. Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Minne Herr Günther voisi mennä kesätöihin?

Moi, minä olen Herr Günther ja etsin itselleni kesätöitä. Olen tottunut työntekijä jolla on kattava työkokemus. Ammatiltani olen agilitykoira joskin viime kerrasta on kulunut jo vähän aikaa. Omasta puolestani voisin kyllä vielä aksailla, mutta omistajani on toista mieltä. ”Eläkkeellä” -hän vain toistelee aina kulmiaan mutristellen. Kisa- ja treenireissuillakaan en pääse enää osallistumaan. Vaikka eläkkeellä on Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Koiranomistajan tähtihetkiä

Olipa kerran päivä jota en unohda koskaan. Se ei ollut kiva päivä, mutta nyt osaan sille jo nauraa. Se oli semmoinen kakka päivä ja se alkoi näin. Oli lämmintä ja päätin viedä koirat uimaan. Lähin järvi on humuksesta ruskea pieni putrakko. Itse en siinä ui, mutta koirat tykkää. Rannat ovat matalat ja rantakivet tassun alla Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Minä tässä, koirasi!

Leikitäänkö tänään? Tiedän, että sinulla on monta tärkeää asiaa tehtävänä kuten työt, kiire ja arki. Saan kyllä aikani kulumaan vaikka nukkumalla, mutta nyt minulla on vähän tylsää. Tehdäänkö jotain yhdessä? Mennäänkö vaikka metsään? Me koirat olemme lyhytikäisempiä kuin sinä tai te ihmiset yleensä. Huomasitko ensimmäiset harmaat karvani kun ne tulivat? Nyt olen jo näin harmaa. Lue lisää……

Jaa ystävillesi: