Valjakkoharrastajan elämää

Kirjoittanut: Taina Laitinen @malamuutintekeleet
Artikkelikuva: Oona Komulainen

Kun on tullut kotiin aivan mahtavalta vetolenkiltä koirien kanssa, voi istahtaa hymyssä suin sohvalle tietokoneen kanssa koira kainalossa kirjoittamaan tätä artikkelia. Valjakon ajaminen on yleensä aina rentouttavaa ja nautinnollista, luonnossa liikkumista koiran kanssa. Toisaalta saattaa olla pieni jännitys ja adrenaliinin nousu, kun ajattelee starttia: millä fiiliksellä koirat ovat tänään, rauhoittuuko ne lähtöön, onkohan muitakin liikenteessä, tuleeko tänään joku irtokoira tai jänis vastaan?

Joskus voi tulla yllätyksiä ja meillekin on tullut ongelmia vastaan: kickbiken eturengas olikin jäänyt löysälle, koiran valjaat hajosi nykäyksestä, irtokoirat joitakin kertoja yllättäneet meidät ja kerran jarrutkin pettivät kesken lenkin! Viimeisimpänä kerta, kun lensin hankeen ja kotona katselin, kuinka reidestä tuli kirjavan värinen oikein kauniine mustelmineen. Aina muistutetaan, että tapahtuu mitä tahansa, älä päästä irti reestä: en päästänyt. Päällimmäiseksi jää kuitenkin yleensä se rentoutunut ja rauhallinen mieli sekä haasteiden ylittämisestä itsensä voittanut fiilis!

Miten olen päätynyt tähän tilanteeseen? Kotona on tätä kirjoittaessa neljä alaskanmalamuuttia ja suunniteilla lauman kasvattaminen. Harrastuksia löytyy enemmän ja vähemmän valjakkotouhujen lisäksi. Kun meille saapui ensimmäinen arktinen koira vuonna 2011, en todellakaan kuvitellut olevani tässä tilanteessa reilu 10 vuotta eteenpäin. Riki oli alaskanmalamuutin ja samojedin sekoitus. Oikeastaan vahingossa löysimme Rikin kanssa vetoharrastuksen, kun yritin sen kanssa pyöräillä kauppaan. Sen kanssa vedettiin alkuun lähinnä ahkiota talvella ja eihän itsellä oikeastaan ollut mitään tietoa lajista silloin. Kävimme ostamassa valjaat ja liinan paikallisesta Mustista ja Mirristä ja kokeiltiin, mikä tuntui hyvältä. Sittemmin on tullut opetettua koirat hieman paremmin ja systemaattisemmin valjakkotouhujen pariin sekä varusteet ovat turvallisemmat.

 

 

Mitä sitten tarvitsee vetoharrastuksen aloittamiseen?

Lajin pariin pääsee jo hyvin pienillä varustehankinnoilla. Koiralle tulee olla vetoon tarkoitetut valjaat ja vetoliina, jossa on jousto. Valjaiden tulee istua koiran päälle oikein, eivätkä ne saa painaa kaulaa tai vatsaa. Oikeanlaisten valjaiden hankkiminen on helpointa, jos pääsee testaamaan lajin harrastajan luokse valjaita tai tilaamalla mittatilausvaljaat. Mittaukseen on olemassa selkeät ohjeet, joiden avulla saa koiralle sopivat valjaat. Vetolajeja on useita, mutta helpoin on aloittaa canicrossilla, jossa koira juoksee ihmisen edellä. Koira kytketään vetoliinan avulla ihmiseen vetovyöhön. Vetolajeja voi harrastaa myös hiihtäen, reellä, pyörällä tai erilaisilla 2-4 pyöräisillä kärreillä. Kaikkiin näihin on erilaisia varusteita, joihin kannattaa rauhassa tutustua. Reessä ja erilaisissa sulalle maalle tarkoitetuissa kärryissä ja pyörissä tulee olla esimerkiksi toimiva jarru sekä useimmissa vähintään kahden koiran luokissa koirilla tulee olla käytössä kaulaseisinki eli koirat ovat pannoistaan kiinni pääliinassa tai johtajakoirat kiinni toisissaan.  Valjakkourheiluliiton kotisivuilta voi tutustua kilpailusääntöihin, joissa mm. suositellaan vahvasti kypärän käyttöä ja kerrotaan muutenkin tarkasti, minkälaisia kilpailuluokkia on olemassa, sekä minkälaisia sääntöjä näihin luokkiin ja varusteluun kuuluu. Lajien harrastajat yleensä mielellään auttavat aloittelijoita erilaisia välineitä esittelemällä ja lajista kertomalla tarkemmin.

Itse aloitin varsinaisen vetoharrastuksen sulalla maalla polkypyörällä ja lumella potkurilla. Potkuri kahdella koiralla ja ilman jarrua oli toki hieman jännittävä ajella, mutta Riki ja Ada olivat kuitenkin ne kiltit ja rauhallisimmat versiot aloittaa lajin parissa. Lopulta kuitenkin joulupukki toi kicksparkin ja oma turvallisuuden tunne sai hankkimaan myös kickbiken. Osa tykkää enemmän polkupyörästä kuin kickbikesta, mutta itselle kickbike tuntuu turvallisemmalta, kun sen kyydistä on helppo hypätä pois ja uskalsin ottaa kaksi malamuuttia vetämään yhtä aikaa. Valjakkoharrastus vie nopeasti mukanaan ja auto vaihtui aikanaan farmariin ja talo omakotitaloon. Tokihan myös rekikin tuli hankittua. Ja se tunne, kun lopulta reen edessä juoksi neljä malamuuttia. Se voima. Koen itseni todella pieneksi siinä jalaksilla seisoessani.

Opetan koirilleni suunnat jo pennusta pitäen hihnalenkeillä. Aina, kun käännymme oikealle, sanon oikea. Aina vasemmalle kääntyessä sanon vasen. Pysähtymiseenkin jo totutellaan ja yhdistetään siihen käskyjä. Liikkelle lähtöä varsinaisesti treenataan vasta, kun koira saa ensimmäiset valjaansa päälle. Valjaiden laittoa ja pitämistä olemme toki totutelleet jo aiemmin, mutta varsinainen ensimmäinen vetotreeni on 8-9 kuukauden iässä, jolloin koira on saanut tottua ensin ajatukseen, että jotain tulee perässä. Matka ei ole silloin pitkä ja puhutaankin ennemmin sadoista metreistä kuin kilometreistä. Koiran perään voi laittaa jotain kevyttä, mikä tulee helposti perässä. Nyt, kun itselläkin on useita kokeneita koiria laumassa, olen uudet koirat opettanut laittamalla suoraan kokeneemman koiran rinnalle juoksemaan kickbiken eteen. Edelleen matka on ollut lyhyt. Myös canicrossin harrastaminen on loistava keino aloittaa koiran totuttaminen vetoharrastuksen pariin. Toiset käyttävät etupalkkaa etenkin yhden koiran kanssa opetellessa. Itse en käytä etupalkkaa ja olen siinä ehkä hieman tiukkana omieni kanssa. Arvostan sitä, että koiralla vetohommat on verissä ja ne innostuvat ihan vain siitä itse tekemisestä ja pelkästään valjaiden näkeminen saa ne innostumaan. Tässä on kuitenkin huomioitava ero siinä, että itsellä on tehtävään jalostettuja yksilöitä. On aina eri asia harrastaa koiran kanssa, jolla on luontainen kyky ja halu tehdä asiaa kuin koiran kanssa, jolle se luontainen tekeminen löytyy jossain muussa lajissa. Silti vetolaji sopii todella hyvin kaikille roduille, niin isoille kuin pienille sekä sen tulee olla positiivista niin koiralle kuin ihmisellekin.

 

Vetokausi

Vetokausi alkaa aikaisintaan elokuussa, mutta etenkin paksuturkkisen malamuutin kanssa voi hyvinkin olla, että vasta syyskussa päästään aktiivisesti lajin pariin kesän jälkeen. Omat nartut ovat aina tiputtaneet pohjavillan hormonien mukaan ja uros vuodenaikojen mukaan. Kovatahtisessa lajissa saa olla lämpötilojen kanssa tarkkana, eikä riitä pelkästään lämpötilan seuraaminen vaan lisäksi pitää seurata kosteuden määrää. Alkukauden lenkit yleensä tapahtuukin jopa yhdeksän jälkeen illalla, kunnes kauden edetessä pääsee jo päivälläkin liikenteeseen. Itsellä ehdoton lämpötilaraja on +15 astetta ja silloinkin kosteus ratkaisee lähdetäänkö vetämään. Mitä kuumempi ja kosteampi keli, sen herkempi koira on lämpöhalvaukselle. Paras lämpötila on maksimissaan +10 astetta, mutta malamuutin kanssa paras lenkkisää on kylmin mahdollinen sää. Kun lämpötila menee pakkaselle, malamuutti alkaa käymään kierroksilla. Olen usein kuvaillut omia koiriani sään viilentyessä räjähtämäisillään oleviksi ruutitynnyreiksi. Tämä muutos näkyy myös muissa lajeissamme. Mitä viileämpää on, sitä enemmän energiaa malamuutilla on. Malamuutti on kuitenkin raskas koira.

 

 

Millainen on malamuutti

Rotumääritelmä sanoo: ” Malamuuttia ei ole tarkoitettu kilpailemaan rekikoirien nopeuskilpailuissa, vaan se on rakenteeltaan voimakas ja kestävä. Kaikki tätä tarkoitusta haittaavat piirteet, myös luonteessa, ovat hyvin vakavia virheitä.” Malamuutin luonteessa on huomioitava se, että se ei välttämättä ole koirasosiaalinen rotu. Sen tulee kuitenkin olla ihmisten käsiteltävissä. Omistani osa rakastaa ihmisiä, osa hyväksyy ja osa haluaa ensin tutustua. Vieraat koirat ne hyväksyy, jos toinen on neutraali tai ymmärtää alistua. Malamuutti harvoin alistuu vieraalle koiralle. Harvassa on ne ns. koirapuistomalamuutit. Harrastan omien koirieni kanssa myös mm. agilitya, jossa koira on irti usein aitaamattomalla kisakentällä. Ne ovat kuitenkin niin tehtäväfokusoituneita, että niille on ihan sama, mitä kisakentän ulkopuolella tapahtuu, kun saavat tehdä kanssani jotain todella kivaa! Valjakossa ne käy yleensä todella kuumana startissa. Yksilöt tulee tuntea, jotta tietää, kenen rinnalle valjakkoon voi laittaa. Omassakin laumassa on ne yksilöt, joita en laittaisi rinnakkain starttiin. Kun pahimmat höyryt on purettu, juokseminen muidenkin rinnalla sujuu paremmin. Rekikoirakin tulee aina kouluttaa. Alaskanmalamuutti on todella voimakas koira ja niitä useamman reen eteen laittaessa myös voiman määrä kasvaa. Vaikka aikuinen ihminen seisoo jarrulla, saa jo kolme malamuuttia reen halutessaan liikkeelle. Siksi on todella tärkeää hallita koirat muutenkin. Tämä koulutus tapahtuu muualla kuin reen jalaksilla: arjessa ja peruskoulutuksen avulla.

 

Koiran huolto

Myös valjakkokoirat on hyvä huoltaa säännöllisesti ja ne tarvitsevat samalla tavalla lepoa vetolajeissa kuin muissakin lajeissa. Koirahierojat ovat todenneet, kuinka malamuuttini ovat ihanan selkeitä eleiltään. Niiden kanssa ei tarvitse miettiä, nappaako kädestä vai ei. Ne saattavat jutella, vääntelehtiä ja kääntyä katselemaan tai nuolemaan hierojan käsiä ja kasvoja. Mutta esimerkiksi omani eivät ole koskaan osoittaneet minkäänlaista aggressiivisuutta ihmistä kohtaan. Ne ovat aktiivisia, itsenäisiä, oman elämänsä tähtiä. Ne ovat ihmisrakkaita, selkeitä lauman jäseniä, fiksuja ja nopeita oppimaan. Ne ovat sohvaperunoita, kainalossa kiehnääviä, täynnä rakkautta olevia (omasta mielestään) sylikoiria.

 

Välineet esittelyssä

 

Kickspark vetoadapterilla

Adapteri estää liinan ajautumisen jalasten alle liinan löystyessä. Adapteria käytetään myös kickbiken ja polkupyörän kanssa. Sisältää myös tuplajarrun ja ohjaustankoon olen kiinnittänyt valon.

 

Kahden koiran vetoliina

Tässä on siis yhtenäinen liina, jossa ei ole ylimääräisiä kiinnikkeitä. Kaikissa ylimääräisissä osissa on riski hajoamiselle. Liinassa on oltava myös jousto, helpottamaan koiran tuntemaa nykäisyä. Joustoja on eri vahvuuksia koiramäärän mukaan.

 

 

Lukot

https://www.vul.fi/kilpaile/kilpailusaannot/

Oheisen linkin takaa löytyy kuva valjakkourheilussa sallituista lukoista. Muunlaiset lukot ovat riski koiran turvallisuudelle: lukko voi aueta ja jäädä esimerkiksi kiinni koiraan ja vahingoittaa näin koiraa.

 

 

Neljän koiran vaijeriliina

Sininen osa on jousto, joka on tarkoitettu 2-4 koiralle. Jouston molemmissa päissä on vahvat lukot ja niiden välissä menee vielä ylimääräinen naru turvaamassa jouston hajoamisen ilman valjakon karkaamista.

 

 

Lumiankkuri

Ankkuri kiinnitetään lukolla liinan lukkoon kiinni ja se toimii jarruna reelle. Oranssi piippo on sieppausköysi, jolla voi varmistaa vielä reen paikallaan pysymisen solmimalla sen esimerkiksi tolppaan, puuhun tai auton peräkoukkuun. Se solmitaan solmulla, joka kiristyy koirien vetäessä, mutta on kuitenkin yhdellä nykäisyllä ihmisen aukaistavissa.

 

 

Kirjoittanut: Taina Laitinen @malamuutintekeleet

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti