Valintoja ja vahvistelua

Olen mielenkiinnolla seuraillut Riemun ihastusta keinuun ja puomiin. Etenkin kun jälkimmäinen este on sellainen, jota ei olla edes erityisesti treenattu. Into mennä keinulle on tietenkin ollut tavoite alusta alkaen opettaessa estettä. Puomia on treenattu muutamia kertoja juoksuttaen vaan läpi totutellakseen esteeseen. Ajatuksissani ihanteeni olisi, että Riemu suorittaisi jokaisen esteen samalla innolla.

Tuntuisi, että joskus jonkun esteen opettaminen vaan kolahtaa kohdilleen kerralla. Koira nauttii oppimisesta. Homma etenee sopivilla askelilla ja molemmilla, koiralla sekä ohjaajalla, on kivaa. Toki jokaisella koiralla tuntuu olevan myös omat mieltymyksensä tietynlaisiin tehtäviin. Toisista (pienestä punaisesta cockerista) on jo luonnostaan hauskaa käydä kiipeilemässä ja kikkailemassa korkeammissa paikoissa, kuten kontaktiesteillä. Toisista koirista taas on luonnostaan kivaa luukuttaa läpi putkien vaan juoksemisen ilosta.

Näiden lisäksi minusta ei parane unohtaa myöskään vahvistehistoriaa. Mitä on todella tullut palkattua tai minkä koira on kokenut palkitsevaksi. Heikommastakin esteestä saa koiran mielestä kivan onnistuneella vahvistamisella tietoisesti, tai jopa tahattomasti.

Onnistuin vahvistamaan

Kun panostin keinun opetukseen, päämäärä oli, että este tuntuisi Riemusta kivalta suorittaa. Tällä hetkellä Riemu hakeutuu keinulle erittäin halukkaasti. Liiankin halukkaasti ehkäpä. Homma ei oikein kohtaa, jos koira valitsee treenissä lähtöviivalta pinkaista sivummalla olevalle keinulle suoraan edessä olevan hypyn sijaan. Eikä tämä ole ainoa tilanne, jossa valinta on ollut keinu jonkun muun sijaan. Ainakin osa tavoitteesta on saavutettu, mutta jotain tarvitsee myös muuttaa.

Ajattelisin, että lienee paikallaan palkata vähän enemmän lähtötilanteissa ekan, tokan tai kolmen esteen suorittamisesta. Nostaa ylipäätään muidenkin esteiden suorittamisen arvoa. Jos keinu on noin houkutteleva lähtökutsuni sijaan, mikä muu voi saada cockerin pyörähtämään eri suuntaan esimerkiksi kisoissa lähtötilanteissa? Pitää mielen virkeänä, kun yrittää pysyä Riemun ajatusten perässä.

Itse valittu ja vahvistettu

Puomin ilot Riemu on löytänyt ihan itse. Tiedättekö mitä tapahtuu, kun hurjasti häntäänsä koko kropan voimalla vatkaava cockeri keikkuu puomin päällä ja kurkkii lähinnä olevaa ihmistä kohti? Tämä lähellä oleva ihminen kauhistuu ja pääsääntöisesti aina huudahtaa jotain tyyliin ”herra jumala, älä tipu sieltä!” ja samalla nappaa cockerin syliin pelastaakseen hölmöläisen. Riemu saa näin palkkionsa eli huomiota ihmiseltä. Sitä maailman parasta asiaa. Kun näin pääsi käymään muutaman kerran nopean cockerin kanssa, Riemu alkoi hakeutumaan puomille todella halukkaasti. Riitti, että joku vain seisoi puomin lähellä ja huomioni herpaantui johonkin muuhun kuin siihen minne cockeri viipottaa lelunsa kanssa tai ilman. Vaikka harvoin Riemu enää saa palkkiotaan puomilla vatkaamisesta ihmisille, on puomista jäänyt muistijälki kivana paikkana. Riemu hakeutuu puomille välillä yllättävissä tilanteissa. Kukaan ei ole koskaan pelastanut cockeria putkesta eikä hypyiltä kaapaten syliin. Ehkä olisi syytä pelastaa.

Koiran mielestä parasta

Olen ottanut tästä puomin kanssa olleesta sähläyksestä myös ajatuksen itselleni. Voisin käyttää superpalkkana treeneissä maassa istuvaa ihmistä palkkaamassa namien tai lelujen kera. Tällainen palkka haastaa myös Riemun keskittymistä tehtävään eri tavalla kuin mikään muu palkka. Se on samalla pahin häiriö ja paras palkka. Cockerista on nimittäin aika ihanaa pamauttaa jonkun syliin ja saada aikaan iloinen reaktio. Päälle extrana herkkua tai lelu, niin Riemu kiemurtelee ja inisee onnesta.

Luulen, että tulevan puomiprojektin rinnalla olisi tärkeää myös muistaa vahvistaa myös muiden esteiden suoritusta tästä lähtöasetelmasta. Koska vääjäämättä puomin ja a-esteen arvo tulee kasvamaan korkeammaksi näiden esteiden ahkeran treenaamisen myötä. Jos siis onnistun vahvistamaan oikein.

Ihannetilanteessa agilitykoira suorittaa jokaisen esteen yhtä innokkaasti ja varmana osaamisestaan. Nyt meillä ei ole tasapaino kohdillaan eri esteiden välillä. En tiedä voiko koskaan saavuttaa täydellistä ihannetta tasapainosta ja samasta arvosta. Eroja voi aina kuitenkin yrittää tasoittaa.

 

Kirjoittaja on Henna Kyllönen. Innokas koiraharrastaja, joka mielellään haastaa itseään koiran koulutuksen parissa.

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti