Positiivinen kouluttaminen on IN

Perheessämme on ollut useampi koira, harrastaminen heidän kanssaan on ollut minun juttu. Koulutustapojakin on tullut nähtyä ja koettua monenlaista. Onneksi tässä asiassa on menty paljon eteenpäin positiiviseen suuntaan.

Aikaisempien koirieni kanssa harrastin lähinnä tokoa ja lenkkeilyä, ensimmäisen bordercollien Bobin muutettua perheeseen 2008 tutustuttiin agilityyn, opeteltiin sitä kesäisin koirakerhon porukan kanssa, collie Nemo oli myös mukana opettelmassa agilitya. Toisen bordercollien Quinin myötä ajattelin aloittaa vakavammin agilityn harrastamisen. Löysimme suositusten kautta itsemme elokuussa 2015 Pro Perron agility kursseilta J. Ihastuin Pro Perron kouluttajien Sannan, Harrin ja Sinin tapaan opettaa niin koiria kuin ohjaajia, että käytiin myös Bobin kanssa opettelemassa uudella tavalla agilitya ja muutamat kisatkin ehdittiin käydä kokeilemassa ennen kuin hän menehtyi 2018. Quinin kanssa agilityn harrastaminen jouduttiin lopettamaan sairauden takia 2016, hänkin menehtyi viime vuonna.

Mizz

Noin vuoden etsinnän jälkeen meille muutti joulukuussa 2017 bordercollie poika Mizz. Ennen kaikkea Mizz on perheenjäsen ja harrastuskaveri minulle. Koulutuksessa on lähdetty opettelemaan asioita ilon ja positiivisuuden kautta. Tärkeää on myös se, että opitaan oppimaan. Mizzin kanssa harrastetaan agilityn lisäksi rally-tokoa, tokoa ja doboilua. Näistä lajeista agilityssa käydään tällä hetkellä joka viikko vakio valmennustreeniryhmässä. Muita lajeja harrastetaan satunnaisesti ohjatuissa ryhmissä. Omatoimiseen treenailuun on Ilomme sivuilta löytynyt tosi laajasti erilaista ja monipuolista opetusmateriaalia. Ja mikä parasta opetusmateriaali on käytettävissä rajattoman ajan ja voin katsoa niitä kun minulle itselleni parhaiten sopii.

Mizzille on ollut tosi helppo opettaa uusia asioita, koska hän on oppinut oppimaan ja tarjoaa helposti erilaisia vaihtoehtoja tehdä asioita, mistä on naksuttimella helppo napata se halutta toiminto. Luopumisen taidon opettelu Irti kurssin avulla oli hauskaa. Irti kursilla opettelimme N-Y-T pelin, siinä Mizzin piti opetella luopumaan lelusta ja sai mennä lelulle vasta, kun sanoin OTA. Jos sanoin jonkun muun sanan, lelulle ei saanut mennä.  Tästä on tullut mieluisa peli ja siitä opittua taitoa on voitu hyödyntää todella paljon monessa harjoituksessa.

Sannin Ajatteleva agilitykoira kurssilta katson meille sopivia harjoituksia meidän omatoimisiin treeneihin.

Alla olevassa videossa treenaillaan putki – kierrä – hyppy erottelua ja luopumisen opettamisen avulla olen voinut jättää lelun odottamaan kentälle.

 

Mizzin kanssa on tehty paljon erottelua takaakierrolle ja putkille, niin välillä täytyy tehdä ihan perushyppy harjoitusta, koska Mizz mielellää tekee hypylle takaakierron, vaikka tarkoitus olisi mennä hyppy edestä. Videolla opetellaan kuuntelemisen taitoa. Lelu on sangon alla piilossa siksi, että Mizz keskittyisi kuunteluun eikä leluun.

 

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti