Miltä meidän lähtö näyttäisi?

Sattumalta törmäsin ulkomaiseen agilitykisastreamiin ja jäin katsoman millaiselta meno ja meininki siellä kisoissa näyttää. Kivalta näytti, mutta yksi asia erityisesti kiinnitti nopeasti huomion: lähdöt. Variaatioita oli monia, onnistuneista vähemmän onnistuneisiin.

Päällimmäisenä kisojen katselun jälkeen mielessä oli ajatus, että lähtötilannetta täytyy alkaa miettimään Riemun kanssa. Millaisen rutiiniin haluan luoda lähtöihin radoille? Mitä Riemun tulee tehdä tarkalleen? Mitä minun tulee tehdä? Onko liukumaa siinä mikä on sallittua tai mitä en ehdottomasti halua ensimmäisen esteen takana tapahtuvan? Millä vihjeellä annan luvan lähteä liikkeelle? Iso kysymys lienee myös missä mielentilassa haluaisin Riemun tulevan agilityradoille. Miten voin siihen vaikuttaa? Näitä palasia voisin ottaa mukaan treenaamiseen jo nyt, ennen kuin Riemulle kehittyy vahvoja omia näkemyksiä lähtötilanteista. Riemun visio ei välttämättä kohtaa minun näkemyksen kanssa aikanaan, jos en asiaan nyt kiinnitä mitään huomiota.

Lähtörutiinit

Olen valmistellut Riemua viime aikoina rally-tokokilpailuihin. Yksi tärkeä asia on ollut lähtörutiinien luominen ja harjoittelu osana rataa, kun olen tehnyt ratatreeniä. Heti alusta alkaen.

Rallytoko on samantapainen lähtöasetelmaltaan kuin agility. Rallyssa on mukana hihna ja mennään kehässä tietylle lähtöpaikalle. Samalla lailla molemmissa lajeissa on myös vapautta tehdä kehänauhojen sisällä mitä itse haluaa tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Voi temputtaa, höpöttää, voi valita missä ottaa pois hihnan ja miten siirtyy lähtökohtaan. Agilityssa toki on harkittava myös mihin koiransa sijoittaa suhteessa ensimmäiseen esteeseen, miten jättää koiransa istumaan vai jättääkö johonkin toiseen asentoon vai lähteekö kenties lennosta yhdessä juosten radalle. Rallyssa lähtökyltillä on taas jo oltava kaikkien samalla tavalla. Rallyn lähtörutiiniin ajatukseni Riemun kanssa alkaa olla seuraavanlainen: kehänauhan ulkopuolella vilkaistaan kehäalueelle, pari nopeaa lyhyttä ”käsikosketuspomppua”, jotta Riemu keskittää ajatuksensa takaisin minuun ja herätellään itsemme yhteiseen tekemiseen. Yhdessä menemme kehään sisään nauhan yli, pyyntö vierelle kulkemaan, siirtymä lähtökyltille vierekkäin, perusasento, pari pientä kosketusta käteen perusasennosta, rauhassa istuminen odottaen, että tuomari alkaa puhutella, nyökkäys tuomarille merkiksi että olemme valmiita ja tuomarin luvalla liikkeelle. Olemme yhdessä ja keskittyneitä.

En ole vielä päättänyt millaista lähtöasetelmaa lähden meille luomaan agilityyn. Pientä ajatusta on jo toki olemassa, onhan me jo usein menty ensimmäisen esteen taakse. Kun saan itselleni selkeän mielikuvan miten haluan meidän suoriutuvan lähdöissä ja mikä olisi sopiva ratkaisu meille, alan sisällyttää näitä palasia mukaan treeneihin, jotta ne muotoutuvat tavaksi ja rutiiniksi. Haluaisin, että myös agilityssa lähdöissä on tietty rauha ja varmuus molemmilla, minulla sekä Riemulla. Toivoisin itse saavani rauhassa siirtyä sopivaan paikkaan radalla ja hengähtää syvään ennen suoritukseen pinkaisua.

Jokaisella on oma tapansa, tärkeintä on että se tapa toimii itselle ja koiralle. Itse luon mielelläni kisoihin rutiinit, koska ne auttavat minua ja koiraani siirtymään sopivaan mielentilaan. Päästään keskinäiseen kuplaan, jossa ainakin oma keskittyminen kohdistuu koiraan ja yhdessä tekemiseen, muut kuin me kaksi unohtuu. Siinä tietoisuuden rajamailla häilyy esim. tuomari.

Joskus nämä kisarutiinit eivät vaan meinaa ottaa normaalia tulta alleen kisapäivänä. Koira jää kiinni ajatuksissaan johonkin asiaan ympäristössä, tai on syystä x epävarman oloinen, tai mitä tahansa normaalista poikkeavaa. Olen nopeasti tilanteen tasalla, kun tavanomaiset asiat eivät suju. Tiedän mitä kisasuoritukselta voin mahdollisesti odottaa ja miten koira suorittaa. Voin tehdä usein pieniä asioita auttaakseni koiraani vielä ennen kehään astumista tai jopa kisasuorituksen aikana.

Tilanteiseen sopivat tavat

Treeneissä käytän Riemulla myös lelu- tai namikuljetusta aloituskohtaan tai ns. vapaita lähtöjä ilman sen kummempia asetteluja niin agilityssa kuin muissakin lajeissa. Aina ei tarvitse lähteä istumisesta tai perusasennosta, käytän sitä mikä tuntuu kaikkein sopivimmalta tavalta saada koira oikeaan paikkaan sillä kertaa. En halua aina ottaa mukaan istumista treeniin, jos sille ei ole käytännössä merkityksellistä tarvetta osana treeniä. On paikkansa ja hetkensä, jolloin haluan treenata myös istumista paikallaan osana treenitilanteita. Istumisessa lähtökohtaisesti kriteerini on, että koira todellakin istuu paikoillaan kunnes vapautetaan. Muiden lajien vuoksi tämä on tärkeä kriteeri, luonnolliselta jatkumolta tuntuisi pitää sama kriteeri agilityssa. Aina istuminen ei tahdo onnistua, koska moni eri asia voi vaikuttaa koiraan eikä osaaminen vielä kohtaa joka tilanteessa ja mielentilassa. Helpoin tapa pitää homma hanskassa ja toimivana on karsia kaikki mahdolliset treenin sujuvuuden rikkovat asiat pois ja keskittyä todella niihin asioihin, joita haluaa treenata.

Kirjoittaja on Henna Kyllönen. Innokas koiraharrastaja, joka mielellään haastaa itseään koiran koulutuksen parissa.

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti