Valssi on agilityohjauksen peruskivi. Se on ohjaus, jonka tulisi kuulua jokaisen agilityohjaajan työkalupakkiin. Se ei kuitenkaan ole helppo ohjaus, vaan vaatii sinulta teknistä osaamista. Haluamme auttaa sinua löytämään valssin askeleet.
Tällä kurssilla otat haltuun kaksi erilaista valssiohjausta ja opit mitä eroa näillä kahdella erilaisella valssilla on. Kerromme sinulle myös sen, miksi valssi on niin tehokas tapa ohjata koiraa. Muiden ILOMME kurssien tapaan myös valssikurssi perustuu tuoreimpaan tietoon koiran oppimisesta.
Valssissa ohjaaja vaihtaa puolta koiran edellä ja koira koulutetaan tulemaan ohjaajan katseen puolelle.
Vaikka valssin tekninen suoritus onkin sinun harteillasi, niin onnistunut valssi vaatii osaamista myös koiraltasi. Sen on osattava lukea ohjaustasi ja tultava vihjeestä katseesi puolelle. Kun tämä käytös on hallussa, suoritusvarmuutenne nousee. Koirasi on myös helpompaa ja nopeampaa tehdä ratkaisuja siitä, minkä esteen tai suunnan sinä haluat teidän ottavan seuraavaksi. Samalla koirasi ratasuorituksesta tulee turvallisempi, kun tieto etenemissuunnasta tulee ajoissa ja selkeästi.
Oikein tehdyssä valssissa koirasi tietää, mitä siltä toivot ja jättää väärät esteet huomioimatta
Valssi on ohjaajalle fyysisesti vaativa suoritus, sillä sitä tehdessäsi sinun on kyettävä pysymään koiran edellä siten, että koiran vauhti pysyy maksimaalisena. Kun osaat valssin askeleet, voit keskittyä olennaiseen radalla: ohjaamiseen ja sujuvaan liikkumiseen. Kurssin videoilla opiskeltavia vauhdikkaita harjoituksia voit treenata myös ilman koiraasi.
Tällä kurssilla:
- Opit kuinka kuinka valssi tehdään oikein
- Opit kaksi erilaista valssia
- Opit valitsemaan oikean valssin oikeaan tilanteeseen
- Opit palkkaamaan koiraa valsseista
- Opit, miksi valssi on niin tehokas ohjaus
Kurssilla annamme eväitä myös siihen, miten voit hyödyntää valsseissa opittuja taitoja muussa ohjauksessasi. Harjoituksia tekemällä saatte valssin askeleet haltuunne ja sinä ohjaajana opit ajoittamaan askeleet oikein. Valsseistasi tulee hallittuja ja selkeitä ohjauksia ja koirasi eteneminen radalla helpottuu.
Ostamalla tämän kurssin valssiaskeleistasi tulee vauhdikkaita ja sujuvia.
Let’s dance!