Tutustu Nose Workiin

Hajuaisti on koiran vahvin ja merkityksellisin aisti

Hajujen avulla koirat kommunikoivat ja saavat tietoa ympäristöstään. Haistelu on koiralle vahva luontainen käytöstarve ja tästä syystä se on myös loistava tapa aktivoida koiraa.

Koiralla on hyvä hajumuisti ja tätä ominaisuutta hyödynnetään, kun koiraa opetetaan tunnistamaan ja etsimään tiettyä hajua. Hajuharjoittelussa koiralle luodaan koulutuksen avulla positiivisia mielleyhtymiä ja näin koira alkaa reagoida vahvemmin kohdehajuun. Koiran kykyä haistella ja tunnistaa kohdehaju voidaan vahvistaa harjoittelun kautta, jolloin koiralle tarpeellisten hajureseptorien määrä lisääntyy sekä samalla myös hajuja käsittelevät hermokeräset kasvavat ja hermoradat vahvistuvat. Näin koira pystyy etsimään kohdehajua pienempinäkin pitoisuuksina sekä haastavammistakin ympäristöistä.

Ilomme Nose ’Work -kursseilla opit kouluttamaan koirallesi hajutyöskentelyn perusteet positiivisen vahvistamisen avulla. Tule siis mukaan tutustumaan hajuharjoittelun mielenkiintoiseen maailmaan!

ALOITA HARJOITTELU