Koiran viemää

Mies antautuu koiran vietäväksi ja eksyy metsään ilvesten reviirille. Pelastui tilkalla kahvia ja parilla eväsleivällä.

Sain viime sunnuntaiaamuna idean, teen ihmiskokeen itselläni ja lähden yksin metsään. Heittäydyin koirieni vietäväksi ja jätän kännykän kotiin. Ilmakin oli sopivan harmaa eksymistä ajatellen. Pakkasin eväitä, kahvit ja lumikengät mukaani. Koirat saisivat tänään päättää minne menisimme. Sitten lähdin, koiran viemää.

Minä, Yanda ja täydellinen eksymissetti

Matka alkoi mallikkaasti, termospullo vuosi ja hukkasin puolet kahvista reppuuni. Onneksi eväät säästyivät. Yritin kuunnella luonnon ääniä, mutta tuuli vaan humisi, ei muuta. Onneksi päivitin ennen lähtöä suunnitelmaani vielä kännykän ja vastameluluurit. Ne ja Spotifyn herkimmät naisartistit saivat kutitella korviani. Todellisen äänimaailman puuttumisessa oli vielä sekin hyvä puoli, että näin eksyn varmasti. Koirat saavat olla korvani.

Lumikengät ovat maagiset. Niillä voi leijua hangella yli normaalisti mahdottomien reittien. Niistä jää myös niin isot jäljet, että tollokin osaisi niitä pitkin takaisin jos eksyisi. Kai siis minäkin.

Koirat suunnistavat nenällään

Metsä näyttää erilaiselta talvisin. Yanda ja Herr Günther tuntuivat muistavan vanhat reitit tutuille poluille. Koirien logiikka oli johdattaa minua reittien risteyksiin, joista yleensä jatkan uuteen suuntaan tai käännytään kotiin. Siellä he kysyivät minulta minne haluan mennä ja merkkailivat paikat. Ensimmäistä kertaa tajusin hajumerkit suunnistuksen apuvälineiksi ja miksi tärkeät paikat kannattaa aina tägätä. Nose workkiä emme ole harrastaneet, mutta perus nenän käyttö tuntuu onnistuvan harjoittelemattakin.

Välillä tutut polut tuntuvat tyystin kadonneen. Onneksi koirilla on omat tapansa suunnistaa

Varsinkin Yandalla homma oli hallussa, joten jatkoin siitä kaikkein pisimmälle reitilleni. Olen kävellyt sen harvoin. Vieraammassa maastossa Yanda oli aktiivisempi. Hän tutki hajuja ja etsi reittiä, söi taas huolettomasti jäniksen papanoita. Sitten minä eksyin ja mietin, että etsiikö se vaan jäniksen kakkaa. Siinä kohtaa luottamus tuntui vähän samalta, kun ollessani ekaa kertaa veden alla regulaattori suussa ja mietin voiko tällä oikeesti vetää henkeen. Oli iso helpotus, kun tuttu maastomerkki tuli taas eteeni. Koiran viemää meinasi muuttua metsän viemäksi.

Kasvisleipä maistuu sittenkin enemmän kuin jäniksen papanat

Sitten syötiin eväät ja juotiin jäljelle jäänyt kahvit. Istuin rauhassa vanhan veneen nokassa ja mietin, ”Ai että…”, tämän soisi kaikkien kokevan. Täällä kauneus asuu yksityiskohdista. Eväät maistuvat paremmalta kuin jäniksen papanat joten jaettiin sämpylät ja tuo rauha keskenämme.

Kotimatka meni Herr Güntherin pöllöilessä tikkujen kanssa ja Yandan johdattaessa valitsemaani kiertotietä. Sitten ihan yllättäen törmäsimme tuoreisiin jälkiin.

Tässä ihan lähellä on ilves

Katsoin jälkiä ja… Ilves?! Hitto miten isot ja niin kuumottavan tuoreet! Tuskin omiani vanhemmat. Se on mennyt tästä ihan juuri ja on vielä lähellä. Vastamelukuulokkeet ovat tehneet minusta paitsi kuuron myös mykän. Ne päässä kuljen äänettä ja näin voisin törmätä mihin vain varoittamatta.

En meinannu itekkään pysyä mukana, kun tähyilin metsään etsien kissapetoja. Sitten tokenin ja vaihdoin Sannin Tähkään – Mä en pelkää. Aika hyvin lähti kertsi Laten tahtiin. Kajautin niin, että lumi tippui puista, tai sitten se oli se ilves, tai vain tuuli, tai ihan sama, mä en pelkää.

Tästä on mennyt ilves (Lynx lynx)

Uskomatonta mitä kaikkea siistiä näissä metsissä onkaan? Jokamies ja nainen voi kokea vaikka mitä näiden uskomattomien eläinten parissa. Tajusin myös senkin miten tyhmää on alkaa itsekseen huutelee: ”Sinä metsän mörkö, täällä ihminen! Voit luopua väijytyksestä!”. Ei se ihme että minun koirat haukkuu just silloin kun ei pitäis. Ja varmaan se ilveskin vain ajatteli, että ”Ai, taas noi” ja jatko ilveksenä olemista.

Loppumatkalla jännitettiin vaan riittääkö Herr Güntherillä hajumerkkejä loppuun asti. Kyllä niitä riitti, ei yllätä.

Näin tavallinen mies selvisi koiran viemää ihmiskokeesta ja metsään eksymisestä ilvesten seuraksi. En suosittele kaikille, mutta meillä oli ikimuistoinen ja hauska päivä.

Hyvää kevättä, toivoo:
Harri, Yanda ja Herr Günther

On paljon tilanteita, joissa sekä seuraamisen että luoksetulon taidot ovat erittäin tärkeitä. Kun nämä taidot ovat hallussa, koirasi ei enää koskaan karkaa. Omistajansa hallussa oleva koira voidaan tarvittaessa kutsua luokse kaikissa tilanteissa. Luoksetulon perusteet -kurssi löytyy täältä!

Mitä vene kertoisi jos osaisi
Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti