Koiran kehon hyvinvointiin kannattaa panostaa jo pentuiässä

Agilitykoira tarvitsee nopeuden, voiman, kestävyyden ja ketteryyden lisäksi hyvän koordinaation. Monipuolisen peruskuntoharjoittelun ohella kehitetään lajikohtaisia ominaisuuksia, lepoa unohtamatta.

Hyvä lihaskunto auttaa koiraa liikkeiden tuottamisessa, kehon hallinnassa ja tärähdysten vaimentamisessa. Lihasvoimaa kertyy liikunnan aikana – kunto kasvaa lenkkeilemällä, mutta syvät tukikudokset vahvistuvat hitaasti työskentelemällä. Kaikkea ei siis voi treenata juoksemalla!

Agilitykoiraa voi turvallisesti valmistaa tulevaan uraan jo pentuna, sillä kehonhallintaharjoitteet sopivat hyvin myös kasvavalle koiralle. Koira on kuin rakennus, jonka perustukset kannattaa rakentamalla rakentaa pitkäaikaiseen käyttöön tähdäten.  Lajiharjoittelun osalta on syytä malttaa ja antaa koiran kasvaa ensin.

Kasvava koira

Kasvavan koiran luusto valmistuu hitaasti. Keskenkasvuiset nivelpinnat voivat vaurioitua monista syistä, mm. liiallisesta kuormituksesta. Kasvavan koiran luille ja nivelille onkin eduksi sopiva kuormitus, maltillinen kasvuvauhti ja turvallinen elinympäristö. Luustosta kannattaa pitää hyvää huolta, sillä sen kanssa on pärjättävä koko loppuelämä.  Lihaksia voi vahvistaa koko eliniän, ja honkkeli nuori koira alkaa kerätä aikuisen massaa vasta luisen kasvun päätyttyä. Tasapainoa, kehonhallintaa ja syviä tukikudoksia voi turvallisesti kehittää vaihtelevilla alustoilla tassuttelulla jo pikkupennusta alkaen. Erilaiset tyynyt ja patjat ovat käyttökelpoisia treenivälineitä.  Hakeutuminen epätasaiseen maastoon on myös eduksi kehitykselle. Kumpareet, sammalikot, vesi ja kierrettävät puut tuovat liikuntaan monipuolisuutta ja antavat koiralle valmiuksia tulevaan.

Pentu tasapainoilee

Vaaran paikkoja pennulle

Pennun tuki-ja liikuntaelimistön kehitykselle haitallisia asioita ovat liiallisen kuormituksen lisäksi liukkaat lattiat, hypyt, väännöt, kierrot, putoamiset esimerkiksi sylistä/trimmauspöydältä, rajut palloleikit tai riehuminen liian rajun aikuisen koirakaverin kanssa. Kasvava koira tarvitsee lepoa ja omaehtoista liikehtimistä, ohjattua liikuntaa lisätään iän myötä.

Koiran liikkeet syntyvät kehon eri osien toiminnan summana. Mitä sopusuhtaisempi keho on, sen paremmin se pystyy toimimaan. Heikot kohdat rasittuvat muita helpommin. Hyväkuntoinen koira jaksaa suorittaa pyydetyn tehtävän hyvin, hallitsee kroppansa myös vaativissa tehtävissä, palautuu, eikä kärsi jatkuvista lihasten jännitystiloista.

Jokainen koira on yksilö. Mitä paremmin koiransa kropan oppii tuntemaan, sitä helpompi sille on tarjota sopivia liikuntamuotoja ja harjoitteita. Tuki-ja liikuntaelimistön huolenpito alkaa ennaltaehkäisevästi ikäkauteen sopivan liikunnan ja liikkeen keinoin!

 

Fysioterapiaterveisin, Susanna Vartiainen

Kirjoittaja on eläinfysioterapeutti, joka haluaa tuoda koiraperheiden rutiineihin liikunnallisia harjoitteita, jotka lisäävät positiivisia vaikutuksia terveydelle.

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti