Keppiprojekti Osa 1

Keppien opettamisesta Riemulle onkin tullut ihan oikea projekti. Aikanaan opetin Hupi cairnille kepit Susan Garrettin 2×2 menetelmällä ja tuntui hyvältä ajatukselta opettaa Riemulle samalla metodilla. Ainoa vaan että lähdin soitellen sotaan tarkistamatta kunnolla mitä ja miten tuli tehdä. Luulin muistavani miten opetusprosessi sujui ja osaisin luovia Riemun kanssa myös.

Alku näytti hyvältä, Riemu oppi suhteellisen nopeasti juoksemaan lujaa kahden avoimen keppiparin läpi. Oli kivaa ja siistiä, pääsin kaventamaan keppien kulmaa vähän suoremmaksi. Kunnes saavutettiin piste, josta ei vaan tuntunut pääsevän eteenpäin vaan jäätiin jumiin. Jälkikäteen viisaampana voin todeta, että Riemulle oli käytännössä opetettu vauhdikas juokseminen eteenpäin pujotteluun hakeutumisen sijaan. Opetus alkoi turhauttamaan itseäni, kun en saanut asiaa onnistumaan. Riemun ajatus tuntui olevan lähinnä juokse lujaa, pujottele jommasta kummasta välistä ja ehkä se tuurilla joskus onnistuu. Oppimisen tulisi olla suhteellisen nopeaa ja meillä se ei ollut.

Mitä tuli opetettua

Jossain vaiheessa heräsin ja aloin pohtia mitä oikein treenaa. Totesin, että vauhtia pois ja hakeutumista keppiväleihin lisää. Naksutin käyttöön suullisen palkkasanan sijaan ja merkkailemaan oikeaa käytöstä jo hakeutumisesta keppiväleihin.

Naksutellen alkoi hakeutuminen keppien väleihin löytyä. Yllättäen huomasin opettaneeni Riemun pysähtymään jälkimmäisen keppiparin väliin. Kaunis ajatukseni oli ollut vahvistaa sitä hetkeä, kun Riemu alkaa kääntyä kolmannen ja neljännen kepin väliin. Väliin, jonka se jätti helposti pujottelematta, jos oli pujotellut ensimmäisen välin. Jos Riemu ei pujotellut toista väliä, pyysin luokse tai luopumaan etupalkkana olevasta lelusta. Tämä Riemun päässä johti loogisesti siihen, että helpoin oli odottaa keppien välissä tietoa, oliko pujottelu oikein vai väärin suoritettu. Saako kirmata palkalle vai otetaanko uusiksi.

Lisäksi tein keppejä eri paikoissa eikä kaikkialla ollut 2×2 keppejä. Paremman puutteessa treenattiin esimerkiksi pituusesteen kulmakepeillä. Niissähän on mallista riippuen aika isot tukijalat, joilla kepit pysyvät pystyssä. Siinä sitten eräskin kerta vahvistin Riemulle sen tukijalan päälle tassukosketusta tahattomasti ja tadaa! Seuraavan kerran kun pääsin 2×2 kepeillä treenaamaan oli Riemulla vahva ajatus pysähtyä SEKÄ tarjota tassukosketusta keppien välisen metallin päällä. Tässä vaiheessa totesin olevan aika pohtia miten käännän opetuksen oikeaan suuntaan. Think, plan & do.

Selkeä visio

Löysin Clean Run – lehdessä julkaistun artikkelin, jossa kepit opetettiin 2×2 kepeillä. Hieman eri tavalla kuin Susan. Siinä oli kaipaamani selkeät ohjeet asteittain etenemiseen. Itse olin jo solmussa ajatusteni kanssa. Päädyin noudattamaan tämän artikkelin ohjeita. Lähdettiin opettelemaan pujottelua alusta. Ensin vain yhdellä keppiparilla. Kiinnitin paljon huomiota, että Riemu osaisi todella mennä eri kulmista sisään ja vasta sitten lisättiin toinen pari, myöhemmin kolmas. Sain 6 keppiä kasaan Riemulle aiempaa paremmalla ymmärryksellä ja olin melko tyytyväinen saavutettuun. Vielä oli työstettävänä vauhti ja sen tuomat haasteet.

Videolla Riemun kuuden kepin pujottelu. Tämä oli ns. tsekkaus siitä missä mennään ja voisinko hypätä jatkamaan opetusta Ilomme pujottelu-kurssin mukaisesti. 

Tässä vaiheessa prosessia julkaistiinkin Ilomme pujottelu-kurssi. Oli mielenkiintoinen nähdä Harrin ajatus käyttää ns. levennyksiä kepeillä umpinaisten ohjureiden sijaan ohjaamassa koiran liikettä. Asiaa pohdittuani päädyin testaamaan auttaisivatko sellaiset ohjurit viemään keppiprojektin loppuun. Olen myös helposti kaikesta itselle uudesta innostuva kokeilija, myönnetään. Uteliaisuus oli siis myös toinen iso syy lähteä testaamaan kurssin oppeja.

Lähinnä haen pujottelu-kurssista ratkaisua Riemun ensimmäisen mielikuvan ”juokse lujaa ja puikahda jostain satunnaisesta keppivälistä” uudelleen ohjelmointiin. Tätä esiintyy Riemulla keppien kanssa edelleen, jos kepeille lähestymiseen lisätään vauhtia ja nostetaan virettä. Asetelma muistuttaa varmaan liiaksi projektin alun treenejämme ja juoksemisen ihanuudesta. Tuumin olisiko erilainen visuaalinenvihje eli kepit pienten ohjureiden kera muutos, joka saisi käytöksen muuttumaan. Ohjurit auttaisivat myös tekemään oikeaa valintaa liikkeen suuntaamista kovemmassa vauhdissa, koska siinä selvästi on puutteita. Ohjurit eivät kuitenkaan estäisi Riemua valitsemasta väärin, jolloin ajattelun tulisi säilyä paremmin mukana. Tästä raportoin myöhemmin lisää, löytyikö tie onneen.

To be continued …

Kirjoittaja on Henna Kyllönen. Innokas koiraharrastaja, joka mielellään haastaa itseään koiran koulutuksen parissa.

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti