Kaikki se, millä voit pilata pennun

Kysyin hiljattain ystävältäni jolle on tulossa se ensimmäinen oma The Koiranpentu, onko hän huolissaan jostakin?

Ystävälläni, kutsutaan häntä vaikka Virtaseksi, oli välittömästi vastaus.

Mitä muuten arvelet, mikä se oli?

”Miten välttää kaikki se, millä voi pilata pennun?”
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun kuulen tämän huolenaiheen ja syvän huokauksen sen perään. Ehei! Olen itsekin esittänyt sen peilikuvalleni joka ainoa kerta, kun kotiini on tepastellut häntä tötteröllä uusi pieni koirantaimi. Ajan myötä olen kuitenkin oppinut puhuttelemaan peilikuvaani: ”Avaahan pahvi ylänappia ja rentoudu nyt vähän.” Pahvi on pikkuhiljaa oppinut noudattamaan tätä ohjetta, muttei suinkaan ole immuuni huolelle. Mitä siis tehdä?

Onko pennun hirviöityminen väistämätöntä?

Jotta tähän kysymykseen voisi vastata, olisi ymmärrettävä, mitä tarkoittaa, että koira on ”pilalla”? Että se ei osaa käyttäytyä omistajan määrittelemällä tavalla? Että koira hankaloittaa arkielämää? Pissaa anopin tuomaan fiikukseen? Vai syö tiensä betoniseinästä läpi, kylvää kauhua ja kaluaa naapurin Reinon? (Sen miehen, ei sitä aamutossua.)

Jossain vaiheessa koiran elämänkaarta se todennäköisesti tekee jotain näistä ja vielä paljon muutakin vekkulia.

Onko se silti ”pilalla”, ”hirviö”, vai eleleekö koira yksinkertaisesti vain koiranelämää? Kallistun jälkimmäiseen. Sellaista lakipistettä, jossa koiranpentu tai aikuinenkaan koira olisi absoluuttisesti pilalla, ei ole. No hyvä. Miksi koiranpentua tulisi sitten edes kouluttaa? Eikö annettaisi kaikkien karvaisten kukkien kukkia vaan?

Peruskoulutus – avain hyvinvointiin

Jotta elämä olisi stressitöntä ja sujuvaa heti alusta asti sekä toisi ennen kaikkea iloa kaikille osapuolille, ei voi tarpeeksi painottaa koiran pentuaikana tehtävää koulutus- ja ohjaustyötä. Tämä koiranpennuksi kutsuttu tabula rasa – tyhjä taulu – ei saa syntymälahjanaan oikean ja väärän tajua vaan se kaipaa lempeää ja johdonmukaista opastusta, alkaen siitä yhteisestä päivästä numero yksi. On hyvä muistaa, että pennulta ei voi odottaa mitään, mitä sille ei ole perusteellisesti opetettu.

Sujuva arki on tavoiteltavampi taito kuin tittelit ja valioituminen, yhtään niitäkään väheksymättä. Kun koira osaa selvitä elämän monimutkaisista koukeroista, kuten luoksetulosta, yksinolosta, matkustamisesta, toisten koirien ohittamisesta ja muista elintärkeistä taidoista, ei neli- eikä kaksijalkaisen tarvitse kantaa taakkanaan turhia murheita ja stressiä koko koiran loppuelämän aikana.

Kun pentu siis tulee uuteen kotiin, sisällytä esikouluaikaan koiranpennun perusteellinen sosiaalistaminen sekä peruskäytösten opettaminen kärsivällisesti ja ystävällisesti. Koiran voi toki kouluttaa myöhemminkin, mutta sosiaalistamiseen otollista herkkyyskautta ei valitettavasti saa enää koskaan takaisin.

Koska jokainen koiralapsi on oma suurenmoinen persoonansa, usein kokeneinkin kehäkettu kaipaa apua. Jos edellinen pentu oli tulisieluinen piraija ja nykyinen onkin taipuvainen ujoiluun, voi hyvät neuvot olla tarpeen. Sen sisäistäminen, että ei tiedä kaikkea eikä tarvitsekaan, auttaa myös ihmistä elämänmittaisella opinpolullaan.

Neljä asiaa, jotka pennulle pitäisi opettaa

Mitä kaikkea pennun tulisi sitten elämänsä alkutaipaleella oppia? Aloittaisin näistä:

1. Oma ihminen on turvasatama. Aina ja kaikkialla.

2. Kuuntele ikiomaa ihmistä. Siitä seuraa aina kivaa.

3. Oppiminen on maailman paras asia. Ja leikkiminen. Ja namit.

4. Elämä on ihanaa! Oma-aloitteisuus on hyvä juttu!

Näihin neljään koiranelämän teesiin sisältyy valtavan paljon. Oikeastaan eläimen koko elämä. Miten siis pääsisi alkuun?

Aloita esimerkiksi ilmaisella kurssilla: Neljä peruskäytöstä – kiltin koiran kivijalka

Neljä asiaa, jotka omistajalle pitäisi opettaa

Oli koirakokemusta sitten nolla tai sata, aloittaisin näistä:

1. Turha huoli pois. Kaikki menee varmasti hyvin.

2. Tutustu koiraasi. Se on koko maailman paras tyyppi.

3. Anna koirasi olla koira. Se jo itsessään ehkäisee ongelmia.

4. Vietä paljon aikaa koirasi kanssa ohjaten sitä lempeästi.

Ja muista, kukaan ei osaa kaikkea – ei koira eikä ihminen – ja se on ihan ok. Olemme kaikki samalla iloisella opintomatkalla!

Oletko jo tutustunut ILOMME Pennusta perhekoiraksi opinpolkuun? Tule mukaan ja opit kasvattamaan ikioman koirantaimesi!

Hanna Valkila on vapaa kirjoittaja sekä eläin- ja ongelmakoirakouluttaja. Hän on pitänyt eläinten käytösongelmavastaanottoa useissa kaupungeissa, kirjoittaa asiantuntijatekstejä ja on pidetty luennoitsija. Lisäksi hän kouluttaa ja ohjaa eläinnäyttelijöitä.

Uransa aikana hän on oppinut ennen kaikkea sen, että ei oikeastaan tiedä kovinkaan paljon.

 

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti