Aktivoiva alkulämmittely urheilukoiralle vaihe 5: Jäähdyttely

Jäähdyttely on olennainen osa harjoitusta – jäähdyttely on samalla nyt tehdyn harjoituksen / suorituksen viimeinen osa ja toisaalta sitä voi ajatella jo seuraavan suorituksen ensimmäisenä osana.

Heti suorituksen jälkeen tehdyn jäähdyttelyn tavoitteena on rauhoittaa koiran elimistö taas lähemmäs lepotilaa, huoltaa kuormitettuja kudoksia matalatehoisen liikunnan avulla ja käynnistää palautuminen.

Tulevan suorituksen tai harjoituksen näkökulmasta katsottuna, koiran on tärkeä olla palautunut mahdollisimman hyvin: mitä nopeammin saat koirasi elimistön lepotilaan edellisen suorituksen jälkeen  ja palautumisen käynnistymään, sitä enemmän aikaa koirallasi on palautua ennen seuraavaa suoritusta

Jäähdyttely

Harjoituksen jälkeen, kun koira on saanut juoda, lähde taas liikkeelle; ensin reippaammin ja laske sen jälkeen tasaisesti intensiteettiä. On tärkeää pitää koiran äsken suorituksessa käyttämät lihakset aktiivisina, lämpiminä, hiusverisuonet auki ja niiden aineenvaihdunta käynnissä.

Kevyt ravailu ja laukkailu on hyvä tapa antaa koiran liikkua ja huuhdella samalla pois elimistöstä suorituksessa syntyneitä maitohappoja ja muita aineenvaihduntatuotteita. Maitohapot ja aineenvaihduntatuotteet poistuvat pääasiassa munuaisten ja virtsan kautta, minkä takia on tärkeää, että koiran nesteytyksestä on huolehdittu harjoituksen aikana ja sen jälkeen.

Jos koiralla ei ole riittävästi nestettä elimistössä, ei koira pysty poistamaan näitä kuona-aineita ja ne jäävät kuormittamaan elimistöä pidemmäksi aikaa.

Jäähdyttelyssä on hyvä huomioida edellisessä harjoituksessa käytetyt liikesuunnat ja tarvittaessa tarjota niille rentoa vastaliikettä tai huoltavaa liikkuvuusharjoittelua.

TOKO ja Rally-Toko ovat staattisia lajeja, joissa koiran selkä pysyy etenkin seuraamisessa ja katsekontaktia ottaessa jännittyneenä. Agility taas kuormittaa koiran etuosaa. Tämän vuoksi näiden lajien jäähdyttelyssä olisi hyvä teettää koiralle rintarangan pyöristyksiä ja rentoa liikettä pää alhaalla. Esimerkiksi tikapuut rauhallisesti käveltynä nameja etsien toimivat hyvänä kevyenä vastaliikkeenä (harjoituksen löydät osiosta 3).

Sivuttain taivutukset rauhallisella liikemallilla rentouttavat esimerkiksi agilityn keppitreeneissä kuormittuneita lihaksia, samaiset liikkeet tasapainottavat myös TOKO-koiran toispuoleista lihasaktivaatiota (jatkuva työskentely ohjaajan vasemmalla puolella). Liikkuvuus-harjoitteita ohjeineen löydät vaiheesta 2.

Aika

Käytä jäähdyttelyyn vähintään 15 minuuttia, tuon ajan tulee olla aktiivista liikettä laskevalla intensiteetillä. Fyysisesti kuormittavan suorituksen jälkeen ei suositella  tehtäväksi yli 30 minuuttia kestävää jäähdyttelylenkkiä. Sillä koiran energiavarastojen ollessa tyhjät, koira alkaa polttaa energiaksi elimistönsä rakenteita – lihaksia. Silloin jäähdyttely kääntyy itseään vastaan ja palautumisen sijaan kuormittaa koiraa lisää.

Myöhemmin, tuntien kuluttua suorituksesta, kun koira on levännyt ja saanut täydennystä energia- ja nestevarastoihin, voitte tehdä vielä palauttavan lenkki, jonka tavoitteena on käynnistää aineenvaihdunta kevyesti ja huuhdella vielä elimistöön jääneitä maitohappoja ja aineenvaihduntatuotteita pois kevyen liikunnan avulla.

Back on Track – palautumisen tehostamiseksi

Tämän kurssin videoilla käytössä ovat olleet seuraavat Back on Track tuotteet:

Whippet takki

Verkkotakki

Jalkasuoja

Kinnersuoja

P4G Athena takki