Myrkytys – tunnista koirallesi haitallinen annos

Eläinlääkiksessä opiskelijoille opetetaan myrkytyksistä puhuessa kolmen A:n sääntö – aine-annos-aika. Nämä ovatkin asiat, joita haluamme aina mahdollisuuksien mukaan tietää jo ennen kuin myrkytysepäilynä saapuva eläinpotilas on vastaanotolla. Tämä ei kuitenkaan ole aina helppoa, koska joskus myrkytyksen oireet ilmenevät vasta viiveellä. Oireita voivat olla esimerkiksi väsymys, vaaleat limakalvot, poissaolevuus, oksentelu, ripulointi tai levottomuus.

Joskus on hyvinkin tärkeää tietää tarkasti vaikkapa mitä D-vitamiinivalmistetta koira on päässyt maistamaan ja tämän vuoksi voikin olla hyvinkin järkevää napata pakkauksesta valokuva mukaan käynnille. Muista myös, ettei vahingon sattumista tarvitse koskaan hävetä eläinlääkärissä. Jos et tiedä tarkasti paljonko koira on päässyt vaikkapa särkylääkepurkista syömään, pyöristä arviota aina ylöspäin. On koirallesi parempi, että hoidamme hieman liian isoa annosta, kuin yhtään liian pientä.

Myrkytysten hoitotapa eläinlääkärissä riippuu syödystä aineesta. Suurin osa myrkytyksen aiheuttajista on sellaisia, ettei kotona voi tehdä juuri muuta kuin korkeintaan oksetuttaa eläimen. Oksettaminen kannattaa myrkytysepäilyissä tehdä vain eläinlääkärin ohjeesta kotona.

Kotona tehtävään ensiapuun poikkeuksen tekee xylitoli. Koska xylitoli aiheuttaa koiralle vaarallisen verensokerin laskun, xylitolimyrkytyksessä koiralle annetaan mahdollisuuksien mukaan jo kotona syötävää; tajuissaan olevalle koiralle ruokaa, tajuttomalle esimerkiksi hunaja ikeniin siveltynä toimii loistavasti.

Omalle koiralle haitallisten annosten laskeminen

Joskus toimintaa ja avunsaantia nopeuttaa huomattavastikin, kun omistaja tietää edes suunnilleen kuinka pieni tai suuri juuri omalle koiralle myrkyllinen annos mitäkin ainetta on. Kokosin yleisimmät myrkytyksen aiheet ohjeellisine annosmäärineen ”karvalakkitaulukkoon”, joka ei opeta tunnistamaan myrkytysoireita, vaan toimii ennemminkin sellaisena ”soita viimeistään tästä määrästä eläinlääkäriin” ohjerunkona. Esimerkkisarakkeessa 15 kiloiselle koiralle vaaralliset ainemäärät. Valkosuklaa on taulukossa havainnollistamassa eri suklaalaatujen kaakaopitoisuuden eroja.

Tietysti myös näissä määrissä on yksilöllistä vaihtelua – ota siis tässäkin asiassa yhteyttä eläinlääkäriin heti, jos huolestuttaa, vaikkei ohjeistettu minimimäärä ylittyisikään.

Muista myös, että annos tekee myrkyn. Myös lähtökohtaisesti turvallinen aine – esimerkiksi vesi – muuttuu vaaralliseksi liiallisesti nieltynä.

 

 

Tämänkin artikkelin on kirjoittanut huippuosaava eläinlääketieteen opiskelija Mima, johon voi tutustua Instagramissa @vet.mima