Harjoitussuunnitelma = reitti paikasta A paikkaan B

Pieniä hyviä agilityhetkiä – on aika suunnitella reitti. Laura Sutisen harjoittelutavoitteista kertovan blogikirjoituksen osa 2. Blogisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin, että ajattelen tavoitetta määränpäänä. Tähän ajatusmalliin sovitettuna harjoitussuunnitelma on reitti nykyisen sijainnin ja määränpään välillä. Blogisarjan osassa 2 annan sinulle vinkkejä reittisuunnitelman rakentamiseen. Jos sinulla ei ole vielä tiedossa tarkkaa määränpäätä, käy lukemassa blogisarjan ensimmäinen osa. Sen jälkeen sinulla on tiedossa määränpää eli tavoite. Mistä lähdet matkaan? Hyvä reittisuunnitelma vaatii tarkan tiedon siitä, mistä matkaan lähdetään. On siis on aika suunnitella reitti nykyisen sijainnin ja määränpään välille. Tätä reittimäärittelyä varten tarvitset tiedon siitä, missä olet juuri nyt. Nyt toivon, että käytät ensin Lue lisää……

Jaa ystävillesi:

Laura Sutinen: Tavoite = määränpää

Me asetamme itsellemme kaikenlaisia tavoitteita. On urheilutavoitteita ja on tietenkin myös muuta elämää koskevia tavoitteita. Melko yleisiä ovat seuraavat: ”Haluan kehittyä” tai ”Pyrin eteenpäin” . Tavoitteina nuo kaksi ovat kuitenkin aika ympäripyöreitä ja jättävät tulkinnan varaa. Ne eivät vastaa kysymykseen: mihin minä todella pyrin? Tavoite Ajattelen tavoitetta matkakohteen osoitteena. Mitä tarkemmin pystyn kohteen määrittelemään, sitä tarkemmin pystyn jo lähtövaiheessa hahmottamaan tulevaa matkaa. Osaan arvioida matkaan kuluvaa aikaa sekä kartoittaa mahdollisia haasteita. Kun lähden kohteeseen, on täysin eri asia asettaa navigaattoriin määränpääksi Suomi tai Kuopio, Suomi tai Koiramekka, Siikaranta 13, Kuopio, Suomi Kun asetan tavoitetta koirankoulutuksessa, tai tässä tapauksessa agilityurheilussa, koen Lue lisää……

Jaa ystävillesi: